|
Mallitoimisto Fashion Team on järjestänyt erilaisia tapahtumia
ympäri Suomea jo usean vuoden ajan. Olemme järjestäneet esimerkiksi
suuria trendimuotinäytöksiä, asiakastilaisuuksia yksityisille ja
yrityksille, kauneus- sekä mallikilpailuja ja promootiotilaisuuksia.
Hallitsemme tapahtumien järjestämisen alusta loppuun ja tiimistämme
löytyy vahvoja osaajia useilta eri aloilta.
Räätälöimme tapahtuman asiakkaan toiveiden mukaisesti ja otamme
huomioon asiakkaan erityistoiveet. Olemme järjestäneet muun muassa
Muotipäivät Turun Hansakorttelissa joka kevät ja syksy jo usean
vuoden ajan. Myös Kauppakeskus Mylly Raisiossa on luottanut
ammattitaitoomme jo monena vuonna järjestäessämme suuret
trendinäytökset Myllyn liikkeiden kanssa yhteistyössä. Olemme
toimineet yhteistyössä monien kauppakeskusten kanssa ympäri Suomea
järjestäessämme muotinäytöskiertueita esimerkiksi eri kauppaketjujen
sekä tavarataloketjujen kanssa.
Yli viidentoista vuoden ajan olemme järjestäneet Miss Suomi- ja
Suomen Neito-osakilpailut sekä – finalistikiertueet yhteistyössä
FinnArtist Oy:n kanssa sekä Miss Skandinavia-kiertueet jo yli
kymmenen vuoden ajan. Toteutamme ja järjestämme myös omaa Model -
osakilpailukiertuetta, josta voittaja saa mahdollisuuden lähteä
ulkomaisen yhteistyökumppanimme pariisilaisen Metropolitan
mallitoimiston listoille töihin.
Näiden vuosien aikana meille on kertynyt vankka ammattitaito
tapahtumien järjestämisen osalta, hoidamme asiakkaan toiveista
riippuen tapahtumien ennakko- ja jälkimarkkinoinnin, näytösten
suunnittelun, koordinoinnin ja toteutuksen, näytösten koreografiat
ja musiikit, mallien valinnan ja buukkauksen, juontajan ja muiden
esiintyjien valinnan ja meillä on vahvat suhteet erilaisiin
yhteistyökumppaneihin, joiden kautta järjestämme esim. catwalk-lavat
ja ääni- ja valotekniikan. Järjestämme niin pienemmät kuin
isommatkin tapahtumat ja otamme aina huomioon asiakkaan toiveet ja
näkemyksen tapahtuman imagosta ja luonteesta. Meiltä voit tilata
pr-emännät yrityksen tilaisuuksiin, muotinäytökset messuille,
tasokkaat kauneus- ja mallikilpailut ravintoloihin, messuille,
muotitapahtumiin, kauppakeskuksiin sekä esimerkiksi kylpylöihin
ohjelmanumeroksi.
Ota yhteyttä ja toteutetaan unelmiesi tapahtuma!
|